It's alive!!

Jees, ensi-ilta tuli ja meni. Hyvinkääsaliin kerääntyi palttiarallaa 200 suomalaisesta indieleffasta kiinnostunutta katsojaa. Päällimmäisenä tunteena on valtava helpotus; parin vuoden työ on viimeinkin saanut päätepisteensä. Toki jäljellä on vielä markkinointityötä, DVD:n työstöä ja muuta pientä sälää. Mutta ainakin leffa on nyt saatu kunnialla esitettyä. Aivan vitun mahtavaa.

Bileet oli juuri niin raisut kuin odottaa sopi. Kamera hävisi, ohjaaja huusi ja oksensi, kuohari virtasi ja tissit pomppivat.

Anyhoo, Vuohi ei jää tuleen makaamaan. Seuraavaa elokuvaa aletaan pikkuhiljaa valmistella. Tarkoituksena olisi saada puristettua tuotanto aikataulu huomattavasti tiiviimmäksi kuin Lasaruksen kohdalla. Virheistä pitää pystyä oppimaan. Myöhemmin tänä vuonna pitäisi myös olla pitkästä aikaa pientä vinyylijulkaisua tulossa. Siitä varmasti lisää myöhemmin.

Mutta Lasarus on nyt herätetty leikkauspöydän kohmeesta ja tuotu verta vuotavana kansan raadeltavaksi. Mahtava fiilis.

Koska se on valmis?

Liekehtivä vuohi kuvasi vuoden 2009 alussa lyhytelokuvan "Pakilan lasarus" Miksi ihmeessä elokuvan jälkityöstössä kestää näin kauan?

Kuvattuamme elokuvan otimme parin kuukauden hengähdystauon projektiin. Usein tämä on tarpeellista, jotta hengentuotteeseen saadaan etäisyyttä ja sitä pystytään työstämään eteenpäin edes hiukan objektiivisemmasta kulmasta. Meillä syy parin kuukauden taukoon löytyi henkisesti erittäin rasittavasta kuvausprosessista - tiimi oli antanut kaikkensa kuvauksissa ja ajatus jatkamisesta samantien tuntui absurdilta ajatukselta.


















Jälkityöstöpaikkana toimi Vuohen studio Hyvinkään Sahanmäen kaupunginosassa. Entisen leipomon alakerran väestönsuojasta on vuosien varrella hioutunut yhdistyksen tukikohta ja lukuisten audioterrorisointien syntypaikka. Kesäkuussa saimme haalittua keskiraskaan laitteiston videokuvan jälkityöstöä varten. Konetehoa tarvittiin rutkasti lisää, sillä Lasarus on kuvattu HD-laatuisena joka on kuvapinta-alaltaan viisinkertainen verrattuna vanhentuvaan SD-laatuun (esim. DVD-elokuvat). Syy HD-laadulla kuvaamiseen oli paremman katselukokemuksen mahdollistaminen katsottaessa elokuvaa suurelta valkokankaalta.

Kuvaustilanteissaa kuvaajana toiminut Mikko Karjanmaa leikkasi elokuvan kesän ja alkusyksyn aikana. Apuna leikkauksessakin toimi elokuvaa varten tehty kuvakäsikirjoitus, jossa elokuvan jokaisen kohtauksen jokainen kuva on piirretty erikseen. Myös huolellisesti tehty kuvauspäiväkirja oli välttämätön onnistuneiden ottojen löytämisen kannalta. Leikkausta pyöriteltiin runsaastikin yhdessä ohjaajan kanssa pitkin syksyä kunnes lopullinen muoto vihdoinkin löytyi. Tällä hetkellä Mikko tekee elokuvaan niinsanottua värienmäärittelyä, joka antaa elokuvan visuaaliselle puolelle viimeisen silauksen ja nitoo kohtauksien kuvat yhteen.



















Äänityöstä vastaa Heikki Huotari, joka hoiti äänimiehen roolin myös kuvauspaikoilla. Mainittakoon, että Heikki näyttelee myös elokuvan trailerissa äänittäjää. Tässä produktiossa äänen työstäminen on huomattavasti työläämpää kuin kuvan, sillä laiminlöimme esituotantovaiheessa äänisuunnittelun täysin. Siinä, missä Mikolla on leikkausohjelmassa kaikki materiaali valmiina ja "nuotit" joiden mukaan leikata elokuva, Heikki joutuu aloittamaan täysin tyhjältä pöydältä. Moka huomattiin aivan liian myöhään ja oppia voidaankin ottaa vasta seuraavan elokuvan suunnitteluvaiheessa.

Osa elokuvan äänimaailmasta jouduttiin luomaan studiossa uudelleen, sillä äänitysolosuhteet esimerkiksi liikkuvassa autossa ja hurisevia kylmäkoneita täynnä olevassa baarissa olivat kaukana täydellisestä. Repliikkien jälkiäänittäminen sujui näyttelijöiltä studiossa luontevasti ja rakennettujen tilaäänten avulla kohtaukset istuivat lopulliseen elokuvaan hyvin eivätkä ne erotu "luonnollisten" äänitysten seasta. Osa jälkiäänityksistä ja pistetehosteista uupuu tällä hetkellä, mutta kyse ei ole isosta urakasta. Musiikit Heikki on säveltänyt, sovittanut ja äänittänyt kuluneen muutaman kuukauden aikana. 40-minuuttiseen elokuvaan mahtuu yllättävän paljon säveliä ja paljon instrumentteja sisältävien kappaleiden työstäminen kestää yhdeltä mieheltä kauan, sillä biisien on sovittava kuvan kanssa yhteen saumattomasti. Elokuvan tekijätiimiin mahtuu monta musiikkia harrastavaa henkilöä ja moni heistäkin on antanut panoksensa biiseihin. Tällä hetkellä elokuvaan tarvitaan vielä pari kokonaista biisiä ja niiden tekeminen onkin jo hyvässä vauhdissa.



















Itse omin jälkityöstövaiheessa epämiellyttävän, mutta pakollisen tuottajan roolin. Tehtävänäni on siis lähinnä ollut vahtia elokuvan etenemistahtia motivoiden ihmisiä kepillä ja keskioluella.

Satojen työtuntien leikkelyn ja pallottelun jälkeen loppu alkaa häämöttää. Ensi-iltaan on tällä hetkellä toivon mukaan alle 8 viikkoa aikaa, joten kiirettä ei tälläkään kerralla pitäisi tulla. Ja taas tulee, sillä kun paketti on kasassa alkaa vielä hektinen viime hetken viilailu ja puunailu, jotta palaset loksahtavat täydellisesti paikoilleen. Ensi-iltapaikkaa ja -aikaa ei tätä kirjoittaessani ole vielä sovittu, mutta tämänhetkisen haaveen mukaan se tapahtuisi Hyvinkään Willanäyttämöllä huhtikuussa. Tarjoammekin tähän väliin yleisölle noin kolmeminuuttisen trailerin antamaan vähän makua elokuvasta.

Klikkaa tästä nähdäksesi trailerin YouTubessa

5 800 000 000 $

Ilmeisesti edellinen kirjoitukseni tehosi suuriin massoihin, koska muutaman päivän viiveellä julkaistiin tieto, että elokuvat tahkosivat rahaa tänä kesänä enemmän kuin koskaan aiemmin. Tunnetusti elokuvissa käynti lisääntyy laman aikana huomattavasti; on näet huomattavasti halvempaa viedä muksut elokuviin kuin keskiluokkaiselle hiekkarannalle. Tämähän on näkynyt mm. Hyvinkään elokuvateattereissa, joiden kävijämäärät ovat lisääntyneet huomattavasti tänä vuonna. Hyvinkääläisetkin saavat siis vielä nauttia omista elokuvasaleista, vaikka välillä näytti jo pahalta - Juliahan oli hetken aikaa kiinnikin. Fantastista!, huusivat köyryselkäiset videofiilit ja taputtivat pieniä karvaisia jalkojaan.

Minua tuossa uutisessa ihmetytti tieto, että kaikesta myynnistä kahmaisi vajaan kolmanneksen uusimmat Harry Potter ja Ice Age -sarjojen edustajat. Siis maailmanlaajuisesti! Tietysti voi olla, että Variety on hyvään länsimaalaiseen tapaan vedoten unohtanut, että "maailmaan" kuuluu muutakin kuin USA ja Eurooppa... Näiden tilastojen valossa ei kuitenkaan ole ihme, että elokuvayhtiöt panostavat jatkuvasti miljardeja ja miljardeja hyviin (sic), lapsiin ja nuoriin meneviin franchise-elokuviin. Filmimogulin päiväunet lienevät kohtuullisen märät, kun hän vielä keksii kuinka paljon oheismateriaalia saadaan elokuvien varjolla myytyä.

Loppupeleissä tämä on kohtuullisen hyvä uutinen; näidenkin elokuvien tuotoilla tehdään monia pienemmän budjetin laatuelokuvia. Olkaamme tyytyväisiä niin kauan kuin niitäkin vielä tehdään.

Once upon a time in Nazi-occupied France

Kävin sunnuntaina vuoden ensimmäisillä leffafestareilla Espoo Cinéssä. Espoo on kammottava kaupunki ja Tapiolasali ehdottomasti rumin elokuvasali jossa olen koskaan ollut, mutta leffat olivat enimmäkseen rautaa - mitä nyt Chabrolin Bellamy oli kammottavaa kuraa. Anteeksi vain skenepoliisit.

Suurin syy, miksi vaivauduin Espooseen oli kuitenkin Tarantinon uuden elokuvan, Inglourious Basterdsin, Suomen ensi-ilta. Jestas, että oli viihdyttävä pätkä. Tarantino on jälleen sekoittanut klassisista aineksista aivan uudenlaisen sopan. Minua lämmitti etenkin spagettiwestern-vaikutteet, lukuisia Morriconelta lainattuja biisejä myöten. Välillä, etenkin elokuvan ensimmäisessä episodissa, Tarantino ylsi jopa leonemaiseen kuvan, äänen ja rytmin hallintaan. Elokuvan edetessä tyylilaji hiljalleen muuttui saaden välillä jopa farssimaisia piirteitä, etenkin Martin Wuttken esittämän Adolf Hitlerin kohtauksissa.

Voi olla, että kun myöhemmin katson elokuvaa himassa DVD:ltä en saa siitä lainkaan samanlaisia kiksejä. On täysin eri asia katsoa elokuvaa teatterissa seitsemän sadan ihmisen keskellä, kuin himassa ravata kalsarit jalassa vessan, keittiön ja sohvan välillä. Tapa, jolla yleisö - yhtenä massana - kavahtaa lähikuvassa esitettyä skalpeerausta tai räjähtää nauramaan Brad Pittin one-linereille on jotain, mitä kotisohvalla ei voi kokea.

Risto Jarva sanoi jossain haastattelussa, että kun elokuva tuodaan teatterista televisioon, se menettää kauneutensa - jäljelle jää vain tarina. Kieslowski sanoi, että teatterilevitykseen menevä elokuva pitää leikata eri tavalla kuin televisioon menevä, koska yleisö on erilaista; televisiokatsoja ei keskity leffaan, joten asioita pitää toistaa ja vääntää rautalangasta enemmän.

En minä vastusta DVD:n ja television voittokulkua. DVD ja internetkauppa on tuonut tonneittain klassikkoleffoja pölyisistä elokuva-arkistoista taas ihmisten saataville. Minäkin katson varmasti 95% kaikista leffoista kotona; käyn leffateatterissa vain kerran pari vuodessa.

Mutta aina kun leffateatteriin vaivaudun, ihmettelen miksei siellä tule käytyä useammin. Suosittelen kaikille käymään edes silloin tällöin pyörähtämässä paikallisessa salissa. Esim. treffipaikaksi se on mitä mainioin. Saat pari tuntia hyvää kädestäpitelyaikaa, ilman että tarvitsee yrittää keksiä mitään sanottavaa.

Vaikka minäkin usein kritisoin leffateatterien tarjontaa, on tosiasia, että kyllä niissä pyörii katsomisen arvoisia leffoja vaikka kuinka ja paljon. Finnkinon lisäksi on toki olemassa myös lukuisia elokuvakerhoja ympäri Suomea. Esim. Helsingin Orion on fantastinen, kaunis leffasali joka näyttää vuosittain tolkuttoman määrän klassikoita. Lahdessa Kino Iiris näyttää tuoreita laatuelokuvia. Tänä syksynä on tiedossa elokuvia aina tuoreesta Von Trieristä ja Jarmuschista Lesbovampyyrien tappajiin. Vitun jees.