sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Vuohia ja kunnallispoliitikkoja

Näin kunnallisvaalipäivänä kansalaisvaikuttaminen on tietysti meidän kaikkien sydäntä lähellä. Mikä olisi herttaisempi aktivismin muoto kuin perustaa oma blogi? Sitä paitsi kaikilla muillakin on jo.

Liekehtivä vuohi on hyvinkääläinen poikkikulttuuriyhdistys, joka yrittää saada Kuolleeseen kaupunkiin hieman eloa. Teatteriesitysten ja lyhytelokuvien lomassa on tullut julkaistua myös vinyyliä ja runokirjaa sekä järjestettyä kaikenlaista hulabaloota. Blogin aihepiiriä sinänsä ei ole millään tavalla rajattu, mutta luultavasti suurin osa teksteistä tulee koskemaan asioita jotka ovat eniten Vuohen sydäntä lähellä; elokuva, teatteri, musiikki jne. Kirjoittajat tulevat varmaankin vaihtelemaan paljon, jos jollain vaikka olisi joskus jotain sanottavaakin jostain.

Tämän illan aihe on kuitenkin itseoikeutetusti politiikka. Caporegime Juuso järjesti viime lauantaina 18.10. Hyvinkäällä paneelikeskustelun kunnallisvaaliehdokkaille. Aiheina oli mm. joukkoliikenne, keskustan tulevaisuus sekä hyvinkääläinen kulttuurielämä. Läsnä oli Kokoomuksen, Keskustan, Sdp:n, Vihreiden sekä Vasemmistoliiton edustajat. Yleisönä oli lähinnä hyvinkääläistä teatterikansaa, joten vähemmän yllättäen kaikki keskustelijat olivat yhtä mieltä siitä, että rahaa pitäisi saada kaikille hirveästi lisää, joukkoliikenteen kunnallinen tuki pitäisi ehdottomasti kaksinkertaistaa, hyvinkääläinen teatteri on maailmankuulua ja lissynlässyn luupiluu. Kysyin ehdokkailta, mistä raha tähän kaikkeen tulee, mutta sain vastaukseksi vain loukkaantunutta tuhahtelua. Kuulemma tukien nostaminen ei vaadi lainkaan rahaa, vaan hyvää mieltä. Teki välittömästi mieli kirmata äänestyskopeille.

Puolitoistatuntisen keskustelun aikana yksimielisyyden verho rakoili onneksi edes hetkittäin, ja ehdokkailla tuntui välillä olevan jopa mielipide-eroja. Tässä minun päällimmäiset muistikuvat ehdokkaiden puheenvuoroista:

Kok: Rautatieliikenne yksityistettävä. Esimerkiksi Britanniassa tämä meni päin persettä, mutta mitä sitten?
Kesk: "Kaikki olennainen tulikin jo sanottua."
Sdp: Kaikki on tärkeää ja isompi parkkitila rautatieasemalle. 
Vihr: Emme tue mitään, mutta haluamme olla kaikessa messissä.
Vas: Päätökset eivät parane, vaikka valtuutetuille rakennettaisiin kuinka hienot ja mukavat istuntosalit.

Mutta kaikenkaikkiaan tilaisuus oli kyllä positiivinen kokemus. Hieman virallisempaa selontekoa Aamupostista. Vaikka suhtaudunkin politiikkaan melkoisen kyynisesti, niin pitäähän sitä tänään taas rientää äänestämään. Onpahan sitten taas varaa vinkua.

4 kommenttia:

Juuso kirjoitti...

No nyt on blogi! Meikäläinenkin vähän agitoi tossa.

Eeva kirjoitti...

Halojata halloo! Hienoja kannanottoja ja raikasta mielipidettä nuorilta! Tätä blogia kannattaa seurata. Levitän tietoa blogista myös varttuneemmalle väelle. Jatkakaa samaan malliin!
-eeva

Anonyymi kirjoitti...

Aamupostissakin selvästi oltiin kiinnostuneita asiasta, kun jaksoivat oikein kunnon jutun kirjottaa. Nyt tiedän miten kaikki oikeasti meni.

Anonyymi kirjoitti...

"Nyt tiedän miten kaikki oikeasti meni."

Valtio omistaa median. Todellisen tiedon löydät Vuohen blogista. Itsenäinen ajattelu roskikseen 666