keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Muutama musavideo

Olen tässä musiikkihistorian tenttiin valmistautuessa tsekkaillut erilaisia musiikkivideoita Youtubesta. Ei näillä tentin kanssa ole mitään tekemistä, mutta kuka sitä aktiivisesti mitään pakollista jaksaisikaan lukea.

Voice-TV:ltä tulevat musavideot ovat poikkeuksetta kolmen minuutin bikini- ja tissimainoksia. Tässä muutama vähän erilainen klassikko vuosien varrelta.

Yksinkertainen on kaunista, nyt ja aina. Tässä videossa on herttaisen kotikutoinen fiilis, ja nimenomaan hyvällä tavalla. Erityismaininta Ringolle, joka joutuu tosissaan tekemään töitä että saa päänsä näkyviin.

Yhdysvalloissa 80-luvun alussa levy-yhtiöpomot haistoivat kaksi nousevaa trendiä; Music televisionin ja glam rockin. Laskettuaan yhteen 1 + 1, he pukivat Davidille hevosen hännän, friikkailivat erilaisten spandex-kuosien kanssa ja kehittivät "hauskan" läskipuvun.

Sanat eivät riitä kertomaan, tämä on jokaisen pakko nähdä itse. Huomatkaa myös täysin sisällötön sävellys.

Thriller lienee Jackon videoista se kaikkein legendaarisin. Biisi on sovitettu täysin uusiksi videon ehdoilla. Lopputuloksena on pätkä, josta ei tiedä katsooko lyhytelokuvaa vai musiikkivideota.

Minulla ainakin menee kylmät väreet selkää pitkin videota katsellessa. Pure fucking genius. Harmi, että keltaisen lehdistön agitoimat skandaalit ovat saaneet jengin unohtamaan, kuinka loistavasta artistista oikeasti on kyse.

Omassa lajissaan legendaarinen ja täysin ylittämätön video. Jätkät ottavat metsään mukaan kameran, sytytysnestettä ja paikallisesta Naamiaispalvelusta haetun noitahatun. Innostuksessa ja fiiliksessään täysin omaa luokkaansa. Tällaista ei pysty tekemään perässä, vaikka yrittäisikin.

Vedetään vielä lopuksi hieman kotiinpäin. Helsinkiläisen Seamuksen uusi video ei ihan satasella juhli taiteellisilla arvoillaan, mutta biisi kyllä palauttaa uskoa suomalaiseen pop-musiikkiin. Videokin on kyllä huomattavasti keskivertomusafilkkaa mielenkiintoisempi.

Mitä enemmän kuuntelen tätä biisiä, sitä enemmän ihmettelen miksi pidän tästä niin älyttömästi. Ei auta vinkua, tämä vaan toimii niin pirun hyvin. Toivoa sopii, ettei helmikuussa 2009 ilmestyvä albumi osoittaudu täydelliseksi limboksi.

En tiedä onko tässä postauksessa sentinkään vertaa iloa kenellekään, mutta saanpahan ajatukset tentistä pois hetkeksi. Tosin videot voi liittää tentin aiheeseen mielenkiintoisella knoppitiedolla; Suomessa alettiin vasta 2000-luvun puolella maksaa musiikkivideoiden esittämisestä tekijänoikeuskorvauksia myös musiikin tekijöille. Hämmentävää.

1 kommentti:

Anna kirjoitti...

Ringon osuus on kyllä aika riipaiseva tossa Helpissä - sille on vaan annettu sateenvarjo käteen ja hymy naamalle. Raukka ei saa laulaa ja rumpujakin on vähän paha soittaa ylhäällä tuolilla.
Mun veli näytti mulle joskus David Bowien ja Mick Jaggerin Dancing in the Street -musavideon (löytynee youtubesta myös). Hullua settiä. Piti uudelleen arvioida ja puntaroida moni asia.
Kiihkeällä kahekskytluvulla vielä videotkin tehtiin hienosti improten: Jagger ja Bowie vaan heilumaan ja tanssimaan kadulle.
Ei koskaan näkis samaa touhua Kauko Röyhkästä ja J.Karjalaisesta. Ei.